Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio (myöh. Observatorio) on yhteistyökumppanina yhdysvaltalaisen kasvatustieteilijän, apulaisprofessori Risto Marttisen tutkimushankkeessa. Marttinen on opettanut ja toiminut tutkijana George Mason Universityssä Yhdysvalloissa usean vuoden ajan. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät erityisesti koulupäivän jälkeisiin liikuntakasvatusohjelmiin kaupunkialueilla, joissa palveluita on heikosti saatavilla. Marttisen vierailun mahdollistaa Fulbright Suomi -säätiö.
Tutkimus kohdistuu Harrastamisen Suomen Malliin ja erityisesti harrastustoiminnan ohjaajien, osallistujien ja heidän vanhempiensa, sekä mallin koordinoijien ja rahoittajien näkemyksiin mallin toimivuudesta. Tutkimusprojektia suunnitellaan syksyllä 2024 ja se toteutetaan keväällä 2025 yhteistyössä Taideyliopiston Tutkimusinstituuttiin sijoittuvan Observatorion, Jyväskylän yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.
Harrastamisen Suomen mallissa on tarkoituksena mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustarjonta valitaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan. Lukuvuonna 2023–2024 toimintaa järjestetään 262 kunnan alueella. Sitä rahoitettiin 17 miljoonalla eurolla (OKM).
Observatorio on seurannut ja kommentoinut mallin pilotointia ja toteutumista sen suunnittelusta lähtien. Viime aikoina Observatorio on muun muassa käynnistänyt yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa Harrastamisen Suomen mallin ohjaajien pedagogisen osaamisen kehittämiseen liittyvän koulutuksen Taideyliopiston Avoimelle kampukselle ja ollut mukana toteuttamassa sitä vuosina 2022–2024.
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio on kahdeksan taide- ja kulttuurikasvatuksen alan organisaation ryhmittymä, joka kokoaa ja jakaa tietoa taide- ja kulttuurikasvatuksen käytännöistä, tutkimuksesta ja toimintapolitiikoista Suomessa. Lisäksi se vahvistaa tutkimuksen ja käytännön työn yhteyttä sekä tukee taide- ja kulttuurikasvatuksen toimijoiden yhteistyötä, alan toimintaedellytyksiä ja kansainvälistä yhteistyötä. Mukana tällä hetkellä ovat kaikki sellaiset yliopistot, joissa voi opiskella taidekasvatuksen alaan lukeutuvaa ainetta pääaineena, sekä alan merkittäviä järjestöjä.
Lisätiedot
Sunna Maijala
Tutkimuskoordinaattori
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio
Helsingin Taideyliopisto
sunna.maijala@uniarts.fi
www.taideobservatorio.fi