Harrastukseen osallistumista ei ratkaissut matkan pituus, vaan se, kuinka sujuvasti ja turvallisesti lapsi pääsi koululta harrastuspaikkaan. Vantaan Myyrmäessä kokeiltu Liikuntailtapäivä osoitti, että harrastamisen kynnystä voidaan madaltaa tehokkaasti, kun lapselle järjestetään maksuton harrastus, välipala ja aikuisen tukema siirtymä harrastukseen.
Koko ikäluokka kutsuttiin mukaan
Lukuvuonna 2025–2026 Vantaan Myyrmäen suuralueella kokeiltiin mallia, jossa kolmasluokkalaisten maanantainen koulupäivä päättyi tavallista aiemmin ja jatkui Liikuntailtapäivänä. Lapset söivät koululla välipalan ja lähtivät sen jälkeen harrastuspaikkoihin tutun ja turvallisen aikuisen mukana. Matka taittui harrastuspaikasta riippuen kävellen, bussilla, junalla tai tilausajolla. Tarjolla oli tanssia, temppuilua ja akrobatiaa, sisäpalloilua, yleisurheilua ja jalkapalloa.
Kokeilu tavoitti alueen koko ikäluokan: yhdeksän koulun 660 kolmasluokkalaista sai kutsun mukaan. Toimintaan osallistui vuoden aikana 271 lasta, ja käyntikertoja kertyi noin 2 200. Erityisen merkittävää oli, että lähes puolella mukaan tulleista lapsista ei ollut aiemmin ohjattua liikuntaharrastusta.
Aikuinen teki matkasta turvallisen ja mahdollisen
Liikuntailtapäivässä aikuinen oli mukana koko siirtymän ajan: hän kokosi lapset koululta, varmisti, että kaikki olivat mukana, auttoi välipalan jälkeen lähtöön, ohjasi reitin varrella ja huolehti siitä, että lapset löysivät oikeaan harrastuspaikkaan, oikeasta ovesta ja oikeaan ryhmään.
Monelle lapselle tämä oli samalla harjoitus itsenäisempään liikkumiseen. Julkisilla kulkuvälineillä kuljettaessa opeteltiin pysäkeille siirtymistä, aikataulujen seuraamista, bussissa ja junassa toimimista sekä lähialueen reittejä. Pienetkin asiat saattoivat olla lapselle isoja kokemuksia, kuten bussin STOP-painikkeen painaminen ensimmäistä kertaa.
Aikuisen mukanaolo toi turvaa myös huoltajille. Kun lapsi ei ollut yksin etsimässä reittiä tai harrastuspaikkaa, osallistuminen oli helpompi sallia. Tämä korostui erityisesti perheissä, joissa harrastuskulttuuri, ilmoittautumiset, kuljetukset tai alueen liikennejärjestelyt eivät olleet entuudestaan tuttuja.
Matkan pituus ei ratkaissut, vaan sen sujuvuus
Kokeilun tulokset haastavat tavan ajatella harrastamisen saavutettavuutta. Pitkäkään matka ei lisännyt keskeyttämistä, jos siirtymä oli järjestetty selkeästi ja turvallisesti. Kauimpana harrastuspaikoista olleiden koulujen lapset kulkivat harrastuksiin vaivatta, kun matka taittui yhdessä aikuisen kanssa. Ratkaisevaa ei siis ollut kilometrien määrä, vaan se, miten matka oli järjestetty. Havaintojen perusteella resursseja kannattaa suunnata siirtymien laatuun ja ohjaukseen sen sijaan, että toimintaa suunniteltaisiin ensisijaisesti etäisyyksien ehdoilla.
Ensimmäiset viikot ovat ratkaisevia
Kokeilun toinen keskeinen oppi oli, että harrastuksen alku ratkaisee. Ensimmäisinä viikkoina lapsi tarvitsee rohkaisua, rutiinia ja aikuisen tukea. Unohtunut varuste, jännitys uudessa ryhmässä tai epävarmuus matkasta voi riittää siihen, että harrastus jää kesken ennen kuin se ehtii kunnolla alkaa. Myös ohjauksen laatu näkyi osallistumisessa heti, mikä korostaa perehdytyksen ja sijaisjärjestelyjen merkitystä etenkin kauden alussa. Kun lapset pääsivät alkuvaiheen yli, osallistuminen vahvistui.
Malli muiden kuntien käyttöön
Kokeilut olivat osa Heittäydy harrastukseen -hanketta, jonka tavoitteena oli rakentaa polkua Harrastusten Vantaan maksuttomasta matalan kynnyksen toiminnasta liikuntaseurojen ja yhdistysten toimintaan. Hankkeen aikana tuotettiin myös muille kunnille hyödynnettävää materiaalia, kuten loppuraportti, Liikuntailtapäivän konseptikuvaus, oppaita huoltajille sekä perehdytysmateriaaleja ohjaajille ja turvallisille aikuisille.
Materiaalit ja lisätiedot
Heittäydy harrastukseen hankkeen loppuraportti (pdf.)
Liikuntailtapäivän konseptikuvaus (pdf.)
Liikuntailtapäivän sisällöt (pdf.)
Liikuntailtapäivä info (pdf.)
Heittäydy harrastukseen opas toimijoille ja ohjaajille (pdf.)
Perehdytysopas turvallisille aikuisille (pdf.)
Kasva harrastajaksi ja harrastajan vanhemmaksi (pdf.)