Avustushaku kunnille Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen on auki 23.2.2024 klo 16.15 asti. Avustusta voi hakea kunta joko yksin tai yhdessä toisten kuntien kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää avustuksiin noin 14 miljoonaa euroa.
Avustuksella tuetaan harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä
Harrastamisen Suomen mallin avustuksella tuetaan mallin mukaista harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä lukuvuonna 2024–2025. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastamisen Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö sekä olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen edistäminen. Kohderyhmänä on perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 oppilaat.
Avustusta haetaan aluehallintoviraston sähköisessä asiointipalvelussa
Avustusta haetaan aluehallinnon asiointipalvelussa http://sahkoinenasiointi.ahtp.fi. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään 23.2.2024 klo 16.15 mennessä. Avustuspäätökset pyritään tekemään 30.4.2024 mennessä.
Lisätiedot
Avustuksen hakuohje löytyy opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivulla.