Hyppää sisältöön

Yhteistyö Harrastamisen Suomen mallin kehittämishankkeiden välillä käynnistyi

Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Iina Berden kertoi, että ministeriöön saapui 70 hankehakemusta, joista 17 sai avustusta.

Hankkeiden koordinaatiolle on suuri tarve. Toukokuussa 17 kehittämishanketta sai opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen, jolla kehitetään uusia toimintamalleja ja koulutuskokonaisuuksia Harrastamisen Suomen malliin. Harrastamisen Suomen mallin yhteyspiste järjesti kehittämishankkeiden tapaamisen 24.8. Helsingissä. Tapaamisen  tavoitteena oli löytää yhdyspintoja kehittämishankkeiden välillä ja luoda hankkeiden välille verkosto. Tapaaminen sisälsi opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Harrastamisen Suomen mallin yhteyspisteen puheenvuorot, hanke-esittelyjä sekä yhdessä työskentelyä. Tapaamisessa selvisi, että hankkeilla on paljon yhtäläisyyksiä ja mahdollisuuksia yhteistyöhön. Tapaaminen käynnisti hankkeiden välisen yhteistyön.

Ensimmäiset kehittämishankkeet käynnissä ja Harrastamisen Suomen malli mukana uudessa hallitusohjelmassa

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt kunnille valtionavustusta Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen vuodesta 2021 lähtien. Toukokuussa OKM myönsi ensimmäistä kertaa tukea hankkeisiin, joilla kehitetään Harrastamisen Suomen mallin toteutuksen laatua. Avustus oli suunnattu yhteisöille. Ministeriö vastaanotti haussa 70 hakemusta, joista avustuksen sai 17 hanketta. Avustukset ovat yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.

Jokaiseen kehittämishankkeeseen sisältyy joko uusi toimintamalli tai koulutuskokonaisuus. Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Iina Berden kertoi, että hankehakemuksia arvioitiin pisteyttämällä toiminnan merkittävyys, laatu, vaikuttavuus, alueellinen ja valtakunnallinen laajuus, perustelu yhteen hakuilmoituksen kehittämistavoitteeseen ja toteuttamiskelpoisuus. Korkeimmat pisteet saaneille hankkeille myönnettiin avustus. Berden avasi puheenvuorossaan myös nykyistä hallitusohjelmaa seuraavasti: ”Harrastamisen Suomen mallille on varattu vuosittain 14,5 miljoonaa euroa, mikä on hyvä asia Harrastamisen Suomen mallin jatkuvuuden kannalta. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu asiat, joita hallitus aikoo viedä eteenpäin hallituskauden aikana. Harrastamisen Suomen malli on myös mukana, Berden kertoi.

Ensimmäisen hankehaun hankkeet liittyvät seuraaviin kehittämiskohteisiin:
– harrastusten ohjaajien ja valmentajien pedagogisen tai muun osaamisen lisääminen
– erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen
– Harrastamisen Suomen mallin ja urheilun tai taiteen perusopetuksen välisten yhteyksien vahvistaminen
– kielivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten mahdollisuus harrastaa omalla kielellä ja
– lasten ja nuorten harrastustoiveiden toteuttaminen kunnissa.

Yhteyspiste tukee hankkeita

Harrastamisen Suomen mallin yhteyspiste ja sen koordinaattori Tarja Vartiainen on tukenut Harrastamisen Suomen mallissa mukana olevia kuntia ja harrastusten järjestäjiä elokuusta 2021 lähtien. Nyt tuen piiriin tulivat myös kehittämishankkeet, joille yhteyspiste järjesti ensimmäisen yhteisen tapaamisen.

Harrastamisen Suomen mallin toiminta on laajentunut nopeasti kattamaan lähes koko Manner-Suomen ja lukuvuonna 2023–2024 toimintaa järjestetään 262 kunnan alueella. Kunnissa tullaan järjestämään noin 11 000 harrastusryhmää yli 2000 koulussa. “Kehittämishankkeiden samoin kuin Harrastamisen Suomen mallin hankkeiden kansalliselle koordinaatiolle on tarve ja sitä tulisi jatkaa. Yhteistyöllä pystytään välttämään päällekkäisyyksiä, saamaan synergiaetuja ja kehittämään toimintaa yhteisvoimin”, korostaa Vartiainen.

Kehittämishankkeiden yhteyshenkilöt istuvat ryhmätyöpöydissä ja työskentelevät kirjoittamalla tusseilla fläppipaperiin.
Hankkeiden välinen yhteistyö käynnistyi.

Yhteyspiste tukee Harrastamisen Suomen mallin toimijoita muun muassa järjestämällä verkostotapaamisia, kokoamalla ja tuottamalla materiaaleja, keräämällä ja jakamalla hyviä käytänteitä, tarjoamalla viestintätukea sekä ylläpitämällä palvelusivustoa harrastamisensuomenmalli.fi

Tapaamisen osallistujapalautteissa tapaamisen sisältöä kuvattiin erittäin onnistuneeksi. “Tullessani minulla oli kasa ongelmia ja sain tapaamisessa ratkaisut kaikkiin niihin”, kertoi eräs hanketoimija. Osallistujat kertoivat myös, että saivat kokonaiskuvan hankkeista,  verkostoituivat erittäin hyvin toisiinsa, saivat tapaamisesta paljon uusia ideoita hankkeisiin ja työhönsä ja, että puheenvuorot ja ryhmäkeskustelut täyttivät odotukset. Kaikki osallistujat  myös haluaisivat osallistua vastaavaan tapaamiseen uudestaan. Tärkeä oivallus oli myös tajuta kuinka merkityksellistä työtä kehittämishankkeissa lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseksi tehdään, kuvasi eräs hanketoimija.

Harrastusten saavutettavuutta pitää saada rakenteisiin

Aleksi Valta esittelee kehittämishanketta.
Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta esitteli Saavutettava Harrastamisen Suomen malli -hanketta.

Harrastamisen Suomen mallissa tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria on huomioitu joissakin kunnissa, mutta tukitoimet eivät ole vielä riittävällä tasolla, jotta kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa. Harrastusten järjestäjien kanssa käydyt keskustelut ovat tuoneet esille toiveen, että Suomessa edistettäisiin yhteistä harrastamisen saavutettavuusmerkkiä. 

Yksi 17:stä kehittämishankeavustuksen saajista on Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Liitto koordinoi Saavutettava Harrastamisen Suomen malli -hanketta, jonka tavoitteena on erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen. Liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta painotti puheenvuorossaan saavutettavuuden tärkeyttä: “Saavutettavuus pitää saada osaksi olemassa olevia rakenteita, sinne missä palveluja jo tarjotaan ja suunnitellaan.” Tuleva Saavutettava harrastus -merkki kertoo ennen kaikkea toimijoiden asenteesta huomioida jokainen lapsi ja nuori omassa toiminnassaan.

Suurten kaupunkien hanke kehittää lasten ja nuorten liikunnan harrastuspolkuja

Jaakko Saarinen esittelee harrastuspolkuja
Turun kaupungin projektipäälikkö Jaakko Saarinen avasi hankkeessa kehitettävää harrastuspolkua.

Avustusta myönnettiin myös Harrastamisen Suomen mallin ja urheilun tai taiteen perusopetuksen välisten yhteyksien vahvistamiseen. Yksi tähän luokkaan lukeutuva avustuksen saaja on Turun kaupunki, joka koordinoi suurten kaupunkien yhteistä hanketta. Sen tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten liikunnan harrastuspolkuja matalan kynnyksen liikuntapalvelujen ja seuratoiminnan välillä. “Erityisesti pureudutaan Harrastamisen Suomen mallin sekä seuratoiminnan väliseen yhteyteen, mutta myös kaupungin matalan kynnyksen liikuntaharrastukset ovat tarkastelussa mukana”, kertoi hankkeen projektipäällikkö Jaakko Saarinen. Hanke kerää yhteen tietoa kaupunkien harrastamisen nykytilasta (sis. palveluiden tarjonta sekä harrastuskäyttäytyminen), Harrastamisen Suomen mallin ja muiden harrastustoimintojen yhdistämiseen liittyvistä haasteista sekä lasten harrastamisen seurannan ja arvioinnin tietolähteistä. Kehittämishankkeessa ovat mukana Turun kaupunki, Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto/liikuntatieteellinen tiedekunta ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla). 

Lue lisää kehittämishankkeista

Kehittämishankkeiden posterit

Myönnetyt kehittämishankeavustukset

Lisätiedot

Tarja Vartiainen, koordinaattori,
Harrastamisen Suomen mallin yhteyspiste, Opetushallitus
tarja.vartiainen@oph.fi
+358 50 577 8907

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa