Hyppää sisältöön

Eri koulujen tanssiryhmät tekevät yhteistyötä Pirkkalassa

Pirkkalassa järjestetään Tanssittava Mix -tanssitunteja osana Harrastava Pirkkala -hanketta ja Harrastamisen Suomen mallia. Tanssiryhmissä tärkein toimintaa ohjaava arvo on oppilaiden hyvinvoinnin tukeminen tanssitaiteen avulla. Ryhmien toimintaperiaatteisiin kuuluu yhteisöllisyyden tavoittelu. Yhteisöllisyyteen pyritään tekemällä yhteistyötä eri kouluilla olevien tanssiryhmien välillä.

Varpaat

Yhteenkuuluvuuden tunne on erityisesti tällaisina aikoina erittäin tärkeää lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin kannalta.

Niina Manninen, TanssiRYHMIEN vastuuopettaja Harrastava Pirkkala -hankkeessa

Koteihin kuvattiin videokooste tanssiryhmistä

Pirkkalan Tanssittava mix -tanssiryhmien toimintaan on osallistunut eri kouluilla syksyn aikana noin 100 lasta. Vaikka oppilaat ovat omissa kouluissaan ja toisistaan erillään, on heille kerrottu, että heitä on yhteensä noin 100. Tätä kautta on pyritty vahvistamaan hyvinvointia lisäävää yhteisöllisyyttä, vaikka tässä ajassa ei ole voitukaan ryhmiä yhdistää. Tulevaisuuden haaveena olisi esimerkiksi ensi keväälle saada aikaan tanssiesitys, jossa kaikki halukkaat Tanssittava mix -ryhmien oppilaat voisivat esiintyä yhdessä, unelmoi Niina Manninen, Tanssittava Oy:ssä. Niina vastaa Tanssittava Mix -tanssituntitoiminnasta eli niistä tunneista, jotka ovat osa Harrastava Pirkkala -hanketta. Lisäksi Niina ohjaan itse joitakin ryhmiä. Yhteisöllisyyttä ajatellen jokaisesta tanssiryhmässä kuvattiin kauden lopussa pienet esitykset koteihin nähtäväksi. Lisäksi tallenteista koostettiin vielä yhteinen videokooste. Videossa esiintyviltä lapsilla pyydettiin kirjallinen lupa videolla esiintymiseen ja siihen, että videota saa jakaa esimerkiksi somessa.

Oppilas tekee kärrynpyörä liikuntasalissa
Jaa somessa:

Muita käytänteitä