Osallistumisen ja harrastamisen tulee olla mahdollisimman helppoa riippumatta esimerkiksi toimintarajoitteista, tuen tarpeista, äidinkielestä tai perheen taloudellisesta tilanteesta. Saavutettavasti ja esteettömästi toteutettu harrastustoiminta on kaikkien harrastajien etu.
Saavutettavampi harrastus -merkki
Saavutettavampi harrastus -merkillä ja siihen liittyvien suositusten tuella pyritään varmistamaan, että kaikki saavat nauttia harrastamisen iloista ja hyödyistä!
Jokaisella on oikeus itse valita, mitä haluaa harrastaa. Tällä hetkellä tämä oikeus ei kaikilla toteudu. Hyvä saavutettavuus turvaa jokaisen oikeutta harrastaa, osallistua ja saada elämyksiä. Useat ihmisoikeussopimukset ja lait velvoittavat edistämään yhdenvertaisuutta ja huomioimaan saavutettavuuden.
Saavutettavampi harrastus -suosituksilla edistetään harrastustoiminnan saavutettavuutta. Saavutettavuuden edistäminen lähtee liikkeelle moninaisuuden ymmärtämisestä ja sen huomioimisesta omassa toiminnassa. Jokaisen harrastuksen järjestäjän tulee tehdä toimenpiteitä saavutettavuuden edistämiseksi, jotta voidaan päästä kohti yhdenvertaista harrastamista.
Suosituksilla pyritään edistämään saavutettavuuden toteutumista mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti. Saavutettavampi harrastus -suositusten taustalla ovat ihmisoikeussopimukset ja lainsäädäntö sekä monialainen yhteiskehittäminen ja kokemukset toimivista ratkaisuista. Saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvään lainsäädäntöön ja sopimuksiin voi tutustua linjausten perässä olevan linkkilistan avulla.
Suositukset edellyttävät, että harrastuksen järjestäjät ja tuottajat arvioivat omaa toimintaansa, tunnistavat kehittämiskohteita ja ratkovat niitä suunnitelmallisesti. Työ vaatii sitoutumista, osaamista ja resursseja kaikilla tasoilla. Saavutettavampi harrastu -suosituksiin liittyy myös verkkokoulutus, joka valmistuu kevään 2024 aikana. Koulutuksessa avataan suosituksia ja nostetaan esiin niiden kannalta merkityksellisiä valintoja ja ratkaisuja.
Asennemerkki tukee viestintää
Saavutettavampi harrastus -suosituksiin sitoutuneet organisaatiot voivat hyödyntää toimintansa viestinnässä myös Saavutettavampi harrastus -merkkiä. Se on kaikille harrastustoimijoille tarkoitettu asennemerkki jolla käyttäjä voi korostaa viestinnässään tahtotilaansa ja toimiaan saavutettavuuden ja moninaisuuden kokonaisvaltaiseksi huomioimiseksi.
Saavutettavampi harrastus -merkin on lanseerannut Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto osana Saavutettava Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Hakkeeseen on saatu rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Ilmoittaudu Saavutettavampi harrastus -merkin käyttäjäksi
Saavutettavampi harrastus -merkin käyttäjäksi voi ilmoittautua, mikäli on valmis sitoutumaan tavoitteelliseen toiminnan kehittämiseen kohti entistä yhdenvertaisempaa ja saavutettavampaa harrastustoimintaa. Aluksi kannattaa tutustua Saavutettavampi harrastus -suosituksiin sekä saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvään lainsäädäntöön, sopimuksiin ja ohjelmiin oheisen tiedoston kautta. Tämän jälkeen merkin käyttäjäksi voi ilmoittautua alla olevan linkin kautta. Merkin lisäksi käyttäjät saavat ohjeita merkin käytöstä viestimiseen niin henkilökunnalle kuin asiakkaille.
Lisätietoja:
Tetti Tuhkio
hankekoordinaattori
+358 44 4935 839
tetti.tuhkio(at)lastenkulttuuri.fi