Jokainen historiakerho on osallistujiensa ja ohjaajansa näköinen. Historiakerhossa lapset ja nuoret tulevat kuulluiksi ja kerho luo heille ajan ja tilan olla – osallistuen niin halutessaan. Historiakerho myös osallistaa pohtimaan ja tuottamaan kulttuuriperintöä laajasti.
Historiakerhotoiminta sai alkunsa vuonna 2016, kun Kulttuuriperintökasvatuksen seura käynnisti kerhot Lohjalla, Tampereella ja Kajaanissa opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamallaan tuella, joka oli osa Lastenkulttuurin saatavuuden parantaminen -kärkihanketta.
Siitä lähti liikkeelle ainutlaatuisen historiakerhotoiminnan tarina.
Hissakerhon ansiosta olen oppinut paljon kulttuurista, historiasta sekä sosiaalisesta elämästä. Minusta on myös tullut kokonaan uusi ihminen kerhon takia. Sain aika paljon rohkeutta ja itsevarmuutta puhua vieraille ihmisille, mikä on todella tärkeä taito elämässä. Kerhoon osallistuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin pelkästään kotona toimettomana oleminen.
Eräs historiakerholainen KMV-lehdessä (8.2.2021)
Keskiössä kulttuuriperinnön määrittely, tulkinta ja uuden luominen sekä kulttuuriset oikeudet
Historiakerhojen sisällöt pohjautuvat kulttuurisen kestävyyden ajatukselle. Sillä tarkoitetaan kasvatuksen näkökulmasta kasvatusta, jossa huomioidaan muun muassa paikallisen kulttuurin merkitys, kulttuurinen monimuotoisuus ja kulttuurien välinen vuoropuhelu, kulttuuriperinnön säilyttäminen ja sukupolvien välisyys. Edellä mainittujen lisäksi historiakerhotoiminnan tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja kehitystä vaikuttavana toimijana niin maailmassa, yhteiskunnassa kuin omassa yhteisössäkin.
Kerhojen pyrkimyksenä on vahvistaa nuorten osallisuuden kokemusta, osaamista ja asiantuntijuutta kulttuuriperinnön määrittelyssä, tulkinnassa ja tuottamisessa. Kerhot tukevat osallistujiensa kulttuurintuntemuksen ja kulttuurisen lukutaidon kehittymistä. Kerho tukee jokaisen oikeutta omaan kulttuuriinsa ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista.
Viikon kohokohta
Tuuli Laakson keväällä 2021 valmistunut Pro gradu työ ”Historian opiskelun suurin hyöty on empatian kehittyminen – Nuorten ja ohjaajien käsityksiä historiakerhosta ja kulttuuriperinnöstä” sisältää kerholaisten ja ohjaajien ajatuksia Kulttuuriperintökasvatuksen seuran historiakerhoista. Kerholaisten palautteet kerhosta ovat olleet valloittavia. Monelle kerho on ollut viikon kohokohta ja jokainen gradun kyselytutkimukseen osallistunut kerholainen halusi osallistua kerhoon jatkossakin, mikäli sitä vain järjestettäisiin.
Vuosien varrella historiakerhojen sisältöihin on lukeutunut esimerkiksi opastettuja kierroksia eri museoissa ja historiallisissa paikoissa sekä niiden ”kulissien” taakse kurkistamista. Kerhoissa on valmistettu perinneruokia, pelattu pakopelejä, hyödynnetty mediakasvatuksen menetelmiä, kuvattu historiakerhon mainosvideota yms. Kerhossa on käyty läpi Suomen sisällissodan tapahtumia oman kotikaupungin näkökulmasta sekä etsitty tietokannoista kuvia oman kotikaupungin puretuista rakennuksista ja tutustuttu siihen, mitä paikalla nykyään on jne.
”Hissakerhon ansiosta olen oppinut paljon kulttuurista, historiasta sekä sosiaalisesta elämästä. Minusta on myös tullut kokonaan uusi ihminen kerhon takia. Sain aika paljon rohkeutta ja itsevarmuutta puhua vieraille ihmisille, mikä on todella tärkeä taito elämässä. Kerhoon osallistuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin pelkästään kotona toimettomana oleminen”, toteaa eräs historiakerholainen KMV-lehdessä (8.2.2021).
Kysyttäessä historiakerhon vaikutuksesta toimintaansa, ovat koulut ja museot vastanneet mm. seuraavaa:
”Meille on tärkeää, että voimme tarjota nuorille toimintaa, joka lähtee heidän kiinnostuksen kohteistaan ja toiveistaan. Nuoret ovat museolle vaikea kohderyhmä tavoittaa kouluille tarjottavat toiminnan ulkopuolella ja kerho on ollut hyvä väylä ja keino.”
”Pelkästään positiivista kerrottavaa. Historian harrastamisen näkyvyys ja toiminnallisuus on koulussamme lisääntynyt erityisen paljon.”
Historiakerhon haasteessa piilee myös sen vahvuus: kerhoon saa tulla juuri sellaisena kuin on
Kenties isoimmat haasteet historiakerhotoiminnassa ovat liittyneet ryhmäkokoihin ja aikatauluihin. Historiakerhokonsepti on vielä verrattain tuntematon. Kerhon nimen kuullessaan lapset ja nuoret eivät automaattisesti saa luotua siitä mielikuvaa samalla tavalla kuin vaikka voimistelukerhon tai kuvataidekerhon suhteen käy. Historiakerhojen osallistujamäärät ovat liikkuneet 2–20 osallistujan välillä. Kävijämäärä on lukuvuoden edetessä voinut kasvaa, kun kerholaiset ovat tuoneet mukanaan kavereitaan ja kerhon idea ja olemassaolo ovat koululla vakiintuneet.
Ohjaajien näkökulmasta joskus myös kerholaisten vaativahko ikä on voinut koitua haastavaksi. Laakson gradussa käy kuitenkin ilmi, että valtaosa kerhoon osallistuvista nuorista ovat aidosti kiinnostuneita historiakerhon teemoista ja sisällöistä. Myös he, joita aiheet eivät juurikaan ole kiinnostaneet, ovat halunneet tulla kerhoon ja kyselyn mukaan kertoneet kerho on ollut heille tärkeä harrastus, jossa he haluavat jatkaa. Parhaimmassa tapauksessa tällainen kerhon teemasta aiemmin täysin kiinnostumaton kerholainen on kerhossa motivoitunut osallistumaan tavalla, jota tavallisella historian tunnilla koulussa ei ole tapahtunut.
Tässä piileekin ehkä eräs historiakerhotoiminnan parhaista puolista: kerhoon saa osallistua juuri sillä energialla ja voimavaroilla, jotka sillä kertaa on. On käynyt niinkin, että nuori on oleillut sivussa, mutta on silti halunnut jäädä ja seurata kerhon tapahtumia. Seuraavalla kerralla hän onkin ollut aivan eri energialla mukana kerhon touhuissa. Jokin historiakerhossa saa nämä nuoret palaamaan kerta toisensa jälkeen. Historiakerhotoiminta vaikuttaa täyttävän jonkin oleellisen sosiaalisen tarpeen. Historiakerhot ovat myös tavoittaneet hyvin esimerkiksi yläasteikäisiä poikia.
Toinen historiakerhon helmi kiteytyy kerholaisten mahdollisuuteen päästä tutustumaan kotiseudullaan paikkoihin, joissa he eivät ole ehkä tulleet koskaan käyneeksi ja mihin yleisöllä ei välttämättä ole itsestään selvästi pääsyä. Jokaisen meistä kannattaisi tehdä lomamatka omaan kotiseutuunsa ja kulttuuriympäristöönsä, etsien ja löytäen uusia maisemia, näkökulmia, tuoksuja ja tunnelmia.
Ohjaajina alansa ammattilaisia
Historiakerhojen tarina alkoi siis Tampereella, Kajaanissa ja Lohjalla. Toiminta laajeni lukuvuonna 2017–2018 vielä kahteen muuhun kouluun Raumalla ja Naantalissa. Lukuvuonna 2018–2019 historiakerhotoimintaa järjestettiin myös Turussa, Jyväskylässä, Joensuussa, Helsingissä, Virroilla, Lammilla sekä Kööpenhaminan Suomi-koulussa. Osassa kunnissa on tehty yhteistyötä jonkin paikallisen museon kanssa esimerkiksi siten, että koko kerhotoiminta on toteutettu museon tiloissa.
Toukokuussa 2020 Kulttuuriperintökasvatuksen seura sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä uuden rahoituksen historiakerhotoiminnan organisoimiseksi lukuvuodeksi 2020–2021. Tämän rahoituksen turvin kerhotoimintaa voidaan jatkaa myös lukuvuonna 2021–2022.
Koronaepidemiasta huolimatta historiakerhoja starttasi lukuvuonna 2020–2021 yhteensä 14, joista yhdeksän kerhoa olivat täysin uusia. Jatkavia kerhoja olivat Tampereen, Lohjan, Killinkosken, Rauman ja Naantalin historiakerhot. Kokonaan uusia kerhoja perustettiin Helsinkiin (2 kpl), Jyväskylään, Riihimäelle, Raaseporiin, Kirkkonummelle, Hinnerjoelle, Sastamalaan ja Mänttä-Vilppulaan. Lisäksi kesällä 2021 Savonlinnassa järjestettiin seuran kerhohistorian ensimmäinen kesäkerho, viikon pituinen historiakerho lasten ja nuorten kesäloman alkajaisiksi.
Kerhojen kehitys- ja hallintotyö kuuluu Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuralle. Seuran rekrytoimat kerho-ohjaajat vastaavat siitä, että nuorten toiveet kerhon sisällöistä tulevat kuulluiksi ja, että heidän osallisuutensa toteutuu. Ohjaajien tehtävänä on myös aktiivisesti kehittää kerhotoimintaa ja siten jokaisen kerhon toimintasuunnitelmat sisältöineen ovatkin erilaisia ja ennen kaikkea nuorten ja ohjaajien itsensä näköisiä.
Historiakerhojen ohjaajina ovat toimineet niin historian opettajat kuin kulttuuri- ja museoalan ammattilaisetkin. Mukana ohjaajakavalkaadissa on ollut myös taide- tai historia-alan loppuvaiheen opiskelijoita. Lukuvuonna 2020–2021 aloittaneiden historiakerho-ohjaajien joukosta löytyi ammattilaisia niin kulttuuriperintömatkailun tuottajista kasvatus- ja kulttuurialan opiskelijoihin kuin kansantieteilijöihinkin.