Hyppää sisältöön

Kuntakoordinaattorit kokoontuivat verkostotapaamiseen kehittämään lasten ja nuorten harrastustoimintaa

Harrastamisen Suomen mallin kuntakoordinaattorit vierailivat Tukholmassa nuorisotalo ja koulu Fryshusetissa.

Harrastamisen Suomen mallin kuntakoordinaattoreiden verkostotapaaminen järjestettiin 12.-14.11.2024 laivaseminaarina Helsingin ja Tukholman välillä yhteistyössä Liikkuvan varhaiskasvatuksen, – koulun ja -opiskelun kanssa. Tapaamisen tavoitteena oli tukea osallistujia Harrastamisen Suomen mallin ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä, rakentaa ja vahvistaa verkostoja sekä vaihtaa kokemuksia onnistumisista ja kehitettävistä asioista. Tilaisuudessa päästiin kuulemaan liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin, työelämäprofessorin sekä kuntakoordinaattoreiden puheenvuorot.

Tapaamisen teemana oli erilaisten lasten ja nuorten huomioiminen ja toiminnan kohdentaminen erilaisille kohderyhmille. Teemaan pureuduttiin asiantuntijoiden alustusten sekä kuntien hyvien käytänteiden avulla omissa kohderyhmissä. Harrastamisen Suomen mallin eriytetyissä ohjelmissa pureuduttiin muun muassa yläkouluikäisten tavoittamiseen ja sitouttamiseen sekä kuljetusoppilaiden huomioimiseen harrastustoiminnassa.

Tapaamisen tunnelma oli lämminhenkinen ja yhteisöllinen. Tilaisuudessa tarjottiin useita mahdollisuuksia verkostoitua ja tutustua muiden kuntien koordinaattoreihin sekä edistää yhteisöllisyyttä.

Kuntakoordinaattorit esittelevät ryhmätöiden tuloksia toisilleen.
Kuntakoordinaattorit jakavat hyviä käytänteitä.

Ministeri muistutti hallituksen panostuksista Harrastamisen Suomen malliin

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist vieraili verkostotapaamisen maaosuudessa, ja piti puheenvuoron liikunnan ja harrastusten merkityksestä.

–Harrastamisen Suomen mallin toiminta edistää hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta, vähentää esteitä harrastamiselle ja lisää yhteistyötä ja verkostoitumista. Malli on saanut laajalti kiitosta, sanoo Bergqvist.

Ministeri muistutti myös hallituksen panostuksista liikuntaan, jonka lisääminen on merkittävänä osana hallitusohjelmaa. Hallituksen tavoitteena on saada liikkuminen kasvuun erityisesti lasten ja nuorten parissa.

Sandra Bergqvist puhuu salin edessä.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist muistutti hallituksen panostuksista Harrastamisen Suomen malliin.

Työelämäprofessori korosti kohtaamisen tasa-arvoa

Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Sami Itani toivoi luovia ratkaisuja liikunnan ja harrastuneisuuden edistämiseksi. Hänen mukaansa yhä jakautuvammassa yhteiskunnassa liikunta ja harrastukset ehkäisevät polarisaatiota ja muistuttavat asioista, jotka yhdistävät.

–Pidän kohtaamisen tasa-arvoa ensiarvoisen tärkeänä harrastamiseen ja liikuntaan liittyvässä työssä. Sillä on suuri merkitys, miten auktoriteettiasemassa oleva aikuinen kohtaa lapsen tai nuoren, sanoo Itani.

Sami Itani puhuu salin edessä yleisölle.
Työelämäprofessori Sami Itani toivoi luovia ratkaisuja liikunnan ja harrastuneisuuden edistämiseksi.

Com-B -malli tueksi yläkoululaisten harrastamiseen sitouttamisessa

Tiistaina seminaarissa keskusteltiin yläkoululaisten tavoittamisesta ja sitouttamisesta harrastusryhmiin. Opetushallituksen erityisasiantuntija Tarja Vartiainen esitteli tilaisuudessa COM-B-mallin tueksi yläkoululaisten sitouttamisessa harrastustoimintaan.

–COM-B-malli auttaa ymmärtämään käyttäytymisen muutosta ja siihen liittyviä tekijöitä. Nuorten sitouttamisessa olennaisia tekijöitä ovat yksilön kokemus omasta kyvykkyydestä ja motivaatiosta. Ympäristön tulee tarjota mahdollisuuksia osallistua harrastamiseen, kertoo Vartiainen.

Matkakertomus Hämeenlinnasta

Tapaamisessa kuultiin matkakertomuksia eri kuntien ja oppilaitosten toimivista käytännöistä. Hämeenlinnan kaupungin opetuspalveluiden asiantuntija Niina Heikkilä esitteli kaupungin Harrastamisen Suomen mallia. Hämeenlinnassa Harrastamisen Suomen mallin maksuttomat harrastusryhmät kestävät koko lukuvuoden, ja niihin on järjestetty tarpeen mukaan koulukuljetukset osallistuville oppilaille.

–Harrastaminen on meillä matalan kynnyksen toimintaa, ja avointa kaikille koulusta riippumatta. Kantakaupungissa on tarjolla myös lyhyempien ajanjaksojen harrastusryhmiä, sanoo Heikkilä.

Jyväskylässä hyödynnetään maksutonta Harrastuslaturia

Hankekoordinaattori Reeta Jääskeläinen kertoi matkakertomuksen Jyväskylästä, jossa ohjataan 208 harrastustuntia viikossa 36 eri koululla. Ryhmiä ohjaavat alueelliset harrastusohjaajat, opettajat ja ulkoiset palveluntuottajat, ja yhteistyö on poikkihallinnollista sekä monialaista.

–Kaupungin Harrastuslaturi tarjoaa lapsille ja nuorille maksuttomasti eri harrastusryhmiä sähköisen kalenterin ja ilmoittautumisen kautta. Harrastustoiminnan ydintiimiin kuuluu hankekoordinaattori sekä 11 alueellista harrastusohjaajaa, kertoo Jääskeläinen.

Nuorisotalo ja koulu Fryshusetissa rakennetaan aktiivisen yhteiskunnan jäsenyyttä intohimon kautta

Harrastamisen Suomen mallin kuntakoordinaattorit vierailivat keskiviikkona Tukholmassa nuorisotalo ja koulu Fryshusetissa, jossa koulun ja nuorisotalon yhteistyö on tiivistä. Fryshuset on Ruotsin suurin nuorisojärjestö, jonka vuonna 1984 alkanut toiminta perustuu siihen, että kaikki nuoret ovat tervetulleita. Fryshusetin toiminta on koostettu muun muassa aktiivisen harrastustoiminnan ympärille, ja kaiken toiminnan keskiössä on täysivaltainen yhteiskunnan jäsenyys.

–Tutustumiskierroksella meille korostetiin miten tärkeää Fryshusetin toiminnassa on työskennellä niin, että jokainen toimintaan osallistuva lapsi ja nuori saisi käyttöön täyden potentiaalinsa. Välineinä tämän potentiaalin saavuttamiseen käytettiin esimerkiksi musiikin ja urheilun harrastuneisuutta, kertoo vierailuun osallistunut Järvenpään Jäke harrastaa -koordinaattori Tiina Liimatainen.

Fryshusetissa lasten ja nuorten osallisuutta rakennetaan johdonmukaisesti askel kerrallaan. Luottamuksen ja hyvän suhteen rakentamisen myötä edetään harrastusten pariin. Harrastamisen kautta tarjotaan kehittymisen mahdollisuuksia, jotka valmistavat työelämään siirtymiseen.

–Näiden yhteisvaikutuksen toivotaan johtavan nuoren kokemukseen yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä ja itsenäisyydestä, jatkaa Liimatainen.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa