Hyppää sisältöön

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen Harrastamisen Suomen malli verkostotapaaminen 31.8.

Ilmoittaudu

Hämeen liikunta ja urheilu ry. järjestää syksyn ensimmäisen verkostotapaamisen Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen harrastamisen Suomen mallissa mukana oleville kunnille. Tapahtumaan voi osallistua kunnan harrastamisen mallista vastaavat henkilöt niin liikunnan kuin kulttuurinkin puolelta. Tapahtuma järjestetään Teams:n kautta tiistaina 31.8. klo. 13-15. Tapahtumaan ilmoittautuneet saavat linkin tapahtumaan lähempänä tapahtumaa.

Verkosto kokoontui pilottivaiheessa keväällä ensimmäisen kerran kokemusten vaihtoon ja hankkeen ajankohtaisista asioista keskustelemiseen. Tällä kertaa tilaisuudessa kuullaan aluehallintoviraston terveiset sekä Harrastamisen Suomen mallin yhteyspisteen koordinaattori Tarja Vartiaisen esittely. Yhteyspisteen koordinaattorin tehtävänä on edistää kuntien ja harrastusten järjestäjien yhteistyötä, kerätä hyviä käytäntöjä ja auttaa kuntia löytämään ohjaajat lasten ja nuorten toivomiin harrastuksiin.

Ohjelma

13.00 Tilaisuuden aloitus, Mikko Mustonen HLU, lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija
13.10 Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Emilia Piitulainen
13.40 Harrastamisen Suomen malli yhteyspiste, Tarja Vartiainen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
14.00 Esittelyssä mekatroniikka ja dronet kerho
14.20-15.00 Kokemuksia ja puheenvuoroja kunnista

Tapahtumaan ilmoittautuminen (ilmarix.fi)

Lisätiedot
Mikko Mustonen
lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija HLU
mikko.mustonen@hlu.fi
p. 0447748827

Jaa somessa: