Hyppää sisältöön

Pakopelien lumoissa Harrastusten Vantaalla

kuva: Maaria Klemetti

Vantaalla Harrastamisen Suomen mallia toteutetaan Harrastusten Vantaa -hankkeen kautta. Maksuton harrastustoiminta onkin jatkunut Vantaalla taukoamatta jo 7 vuotta. Harrastustoiminnassa on alusta asti otettu tarjolle rohkeasti uusia ja kokeilevia harrastussisältöjä.

Vuosi sitten pelisuunnittelija Maaria Klemetti ehdotti pakopeliä Vantaan lastenkulttuurikeskusten tarjontaan. Pakopeli on tarinallinen, loogista päättelyä ja yhteistyötä vaativa elämyksellinen pulmapeli, jossa voidaan yhdistää monipuolisesti eri taiteen tekniikoita. Lisäksi toiminta on hyvin osallistujalähtöistä. Pakopeliharrastus herätti lapsissa ja nuorissa heti kiinnostusta ja ryhmä täyttyi nopeasti.

Pakopeliryhmään tuli mukaan sekä pakopelejä harrastavia nuoria, että nuoria, joilla ei ollut aiemmin tullut mahdollisuutta päästä kokeilemaan pakopelailua. Tästä syystä harrastus aloitettiinkin pelaamalla porukalla pakohuonepeli. ”Näin saatiin koko porukka innostumaan aiheesta, ja pelatusta pelistä riittikin puhuttavaa koko vuodeksi”, Klemetti kertoo.

Rajattomia mahdollisuuksia

Pakopeliharrastuksen mahdollisuudet ovat rajattomat. Konsepti on todella joustava – se sopii kaikenikäisille ja peli voidaan toteuttaa sisään, ulos, laatikkoon, nettiin tai vaikka pelkän korttipakan muodossa.

Pelin ja sen suunnittelun lomassa voi oppia hurjan paljon uusia asioita ja taitoja, muun muassa tiimityötä, ongelmanratkaisua ja prosessityöskentelyä. Lisäksi peliin voidaan viihteen lisäksi ujuttaa mukaan vielä pedagogisia sisältöjä. Opetusmenetelmänä pakopeli on tehokas kokemuksellisuuden, toiminnallisuuden ja pelin tarjoaman flow-tilan ansiosta.

Padilla kuvataan muovailuvahasta tehtyä ukkoa, joka istuu veneessä.
kuva: Maaria Klemetti

Harrastajat suunnitelleet kaksi pakohuonetta

Harrastustoiminnassa nuoret ovat suunnitelleet Lastenkulttuurikeskus Pessiin jo kaksi pakohuonepeliä. Ensimmäinen peli, ”Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan”, rakennettiin Pessin tyhjään galleriatilaan. ”Kun peli tehdään tyhjään tilaan, myös suunnittelu alkaa täysin puhtaalta pöydältä, eli kaikki on mahdollista”, Klemetti sanoo.

Seuraavalla lukukaudella harrastusryhmä suunnitteli ja rakensi ”Menix tunteisii?” -pakopelin Minä tykkään nyt -näyttelyyn hyödyntäen sen elementtejä. Sekä pelin tarinaa että pulmatehtäviä alettiin siis suunnitella näyttelyn yksityiskohdista inspiroituen. Pelistä tuli ainutlaatuinen yhdistelmä elämysnäyttelyä ja pakohuonetta.

”Nuoret kertoivat, että pakopelin tekeminen oli hyvin opettavaista ja monipuolista tekemistä. Milloin oli vuorossa intensiivistä ideointia, milloin askartelua, piirtämistä, animaatiopajaa, näyttelemistä ja niin edelleen. Suunnittelun kautta nuoret saivat pakopeleihin täysin uuden näkökulman ja he ymmärsivät, miten suuri työ pelin luomisessa onkaan” , Klemetti kertoo.

Pakopelikonseptia on toteutettu Vantaan lastenkulttuurikeskuksissa lisäksi ulkopakopelin ja loma-ajan pakopelileirin muodossa. Uusimpana kokeiluna on tulossa antiikkiseen peilikaappiin rakennettu pakopeli, joka voi kiertää Vantaalla lastenkulttuurikeskuksesta toiseen.

Tutustu tarkemmin

Harrastusten Vantaa -hankkeen verkkosivu

Pelisuunnittelija Maaria Klemetin verkkosivu

Kuvat: Maaria Klemetti
Teksti: kulttuurituottaja Rebekka Barongo ja pelisuunnittelija Maaria Klemetti

Jaa somessa:

Muita käytänteitä